TURHAT JULKKIKSET RY

Vuodesta 1993

10 KÄSKYÄ

 
 

 

 

TUJU-UUTISET

ASIAKASLEHTI TuJu-uutiset 9 / 2008

Hyvää syksyä, hyvä Lukija! Aloitamme syksyn asiakaslehden tällä kertaa kulttuuripainotteisesti ja kerromme Tampereen teatterikaupungin teattereitten uusimmasta tuotannosta tässä numerossa. Pikkujoulukausi lähestyy ja loka-marraskuussa näet meidän uudet kujeet J

 

 

H E R R A S M I E S H U I J A R I T  

(Tampereen työväen teatterin musikaali)



Kun valovoimaisten tähtien lisäksi lavalla  panee vauhdikkaasti jalalla koreasti 10-henkinen tanssiteatteri MD:n tanssiryhmä ja sävelet soittaa Rivieran merenrantaterassilla kaiken aikaa näkyvä 10-henkinen orkesteri, mitä muuta voi,  kuin nauttia näkemästään ja kuulemastaan?

Kaikesta näkyy, että tuotantoon on satsattu valtavasti energiaa, voimia, osaamista ja ammattitaitoa.  Ylistyksen saa lavastaja Jani Uljaksen poikkeuksellisen nerokas lavastus, jossa ainoastaan valaistusta vaihtamalla pystytään liikkumaan hotellihuoneen sviitistä merenrantaan, ja jälleen ulkoa sisälle. Pyörillä oleva kaareva porraselementti toimii loistavasti : rappuja juostaan alas, on romanttinen hetki porrastasanteella, milloin kirmataan vauhdikkaasti ylös tai mietteliäänä askelletaan hitaammin.

Roine, Halme ja kollegat ovat kaikki kuin luotuja osiinsa ja kun teatteriyleisön eturivin  katsojaltakin kysytään onko mitään vikaa, niin eipä ole! Lawrence Jamieson (Esko Roine)  ja Freddy Benson (Lari Halme) tekevät saumatonta näyttelijäntyötä, tai sanokaamme huijarintyötä –heh-   asuvat Ranskan Rivieralla tarkoituksenaan ottaa rahat pois varakkailta daameilta.  Kokenut huijaaja-Esko onnistuu opettamaan huijarinalalle pyrkivää juntti-Laria ja vaara pyörii, ettei joudu itse huijatuksi. He lyövät vedon: Ensimmäinen, joka saa huijattua 50 000 dollaria perijättäreltä, voittaa.

Kuvassa Arja Koriseva ja tanssijoita.

Valokuva Petri Kovalainen.

Monenlaisin hauskoin juonenkääntein päädytään mielenkiintoiseen loppuratkaisuun,  jossa viehättävä shampoodynastian perijättär Christine Colgate (Arja Koriseva) yllättää "pojat " ja yleisön  täysin. "Katsokaa kuinka hieno kuu" on lauluosuus, joka saa Arja  Korisevan hehkumaan  –  tulkinnan ja tunnelman ollessa  hetkittäin estradilla leimahtavan koskettava. Kepeässä musikaalissakin voi koskettaa katsojaa! Koriseva ei jää jälkeen ammattinäyttelijöistä missään suhteessa, hän on kehittynyt valtavasti. Kohtaus, jossa hän laulun jälkeen alkaa heti replikoimaan, on ohjattu niin täydellisesti, että täydellisen kympin suoritus lähes huimaa kriittisenkin katsojan visuaalista  silmää ja auditiivista  korvaa.  Ohjaaja Tiina Brännare taitaa työnsä siinä missä pukusuunnittelija Matti Seppänenkin.

Mikä tässä viihdyttävässä "huijaakkelissa" sitten olisi vaatinut lisää panostusta: se on ehdottomasti äänentoisto. Toisinaan mikitys oli pielessä: kaikki kyllä kuului, mutta osa särähti korvaan liian voimakkaana, erityisesti Petra Karjalaisen - Arjalle vertoja vetävää – Jolenen laulu-ja tanssinumeron  huippusuoritusta pilasti  kova-äänisyys, hetkittäin kuulosti huudolle, ei laululle -  tulos olisi ollut yhtä hyvä vähemmälläkin äänentoiston volyymillä.  Korisevan erään suudelman ääni särähti korvaan, kun mikki räsähti.

TTT:n Herrasmieshuijarit on musikaalin Suomen kantaesitys. Musikaali Dirty Rotten Scoundrels perustuu samannimiseen elokuvaan vuodelta 1988, jota tähdittivät Michael Caine, Steve Martin ja Glenne Headly. Ohjaaja oli Frank Oz. Tämä elokuva taas pohjautuu Ralph Levyn ohjaamaan elokuvaan Bedtime Story vuodelta 1964. Kannattaa ehdottomasti kokea Tampereen  Työväen  Teatterin Herrasmieshuijarit –musikaali – nämä huijarit eivät huijaa ainakaan teatteriyleisöään!  Kuka lopulta voittaakaan, jos kaikki huijaavat kaikkia??



Käsikirjoitus Jeffrey Lane
Musiikki ja laulujen sanat David Yazbek
Suomennos Mikko Koivusalo
Ohjaus ja koreografia Tiina Brännare
Musiikin sovitus ja kapellimestari Pekka Siistonen
Lavastus Jani Uljas
Valosuunnittelu Jukka Kyllönen
Pukusuunnittelu Matti Seppänen
Tanssijat Tanssiteatteri MD
Musiikin tuotanto Bundespopstars/Stone Factory Oy

Päärooleissa Arja Koriseva, Esko Roine ja Lari Halme, muissa rooleissa mm. Jari Ahola, Mika Honkanen, Kristiina Hakovirta, Leena Rousti, Petra Karjalainen, Helena Rängman, Vesa Kietäväinen.

toimittaja Aulikki Järvinen-Nummi

* * *

 

CABARET

Cabaret

Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri.

Heikki Kinnunen (keskellä)  on nappiin osunut näyttelijävalinta  Cabaret´in seremoniamestarina ! 

 

 

TAMPEREEN TEATTERIN Klassikkomusikaali Cabaret innoittaa sävelillään!  Koreografiasta vastannut Teija Auvinen osaa työnsä ja on saanut tanssijoihin sitä huippulaatua, jota jäi hetkittäin kaipaamaan myös näyttelijäntyössä. Vetävän alun jälkeen Tommi Auvisen ohjaus takkuili varsinkin ennen väliaikaa, eivätkä kaikki näyttelijät yltäneet täyteen mittaansa suorituksissaan. Katsoja viivähtää hetken omissa ajatuksissaan, ja poliittisia tuntojaan saattaa jäädä miettimään myös väliajan alkaessa.


Lavastuksen panostus oli vaimeaa, mutta toisaalta suklaantumma tausta toimi hyvin pukuihin nähden. savu ja punaisen valon käyttö ja pyörällisen sängyn "vetkutus" eestakaisin lavalla toi mieleen kysymyksen, miksei muuta lavastusta keksitty? Filmiin käyttö toisinaan taustalla jäi "ai-ne-haluu-näyttää-filmiä" – tasolle. Jukka Virtasen sanoitukset kyllä naurattavat edelleen yleisöä.


Katsojia heräteltiin, kun nunnankaavut poistettiin – vanha konsti – mutta tepsi kyllä edelleen. Neiti Schneiderina Ritva Jalonen on niin uskottava ja mahtava kuin vain voi.  Hänen äänenpainonsa on omaa luokkaansa esimerkiksi yhdessä sanassa:"Hampurista", jolloin yleisö todella remahtaa nauruun. Samoin Jalonen loistaa kysyessään: "olenko minä sitten joku päävoitto?" Veteraanikonkari Heikki Kinnusen seremoniamestari pääsee teatraalisiin oikeuksiinsa laulussa: "Silmilläin häntä jos katsoo", jolloin yleisö rakastaa näyttelijän jokaista liikettä, elettä, ilmettä ja äänenpainoa. Kyllä Kinnunen pelastaa koko shown!


Juutalaisvainoa, rakkauden ja elämän merkitystä Cabaret korostaa niin ikään. Katsoja jääkin miettimään toisen Kinnusen replikointia: "Miksei maailma voi olla vain Leben unde Leben lassen? Elää ja antaa toistenkin elää”, sillä elämähän on vain kabaree, vai onko? Hanki oma elämä, sen kabaree – koe Cabaret!


 

toimittaja Aulikki Järvinen-Nummi

Kuvat Tampereen Teatteri
Joe Masteroff - Fred Ebb - John Kander
Suomennos Esko Elstelä
Laulujen suomennos Jukka Virtanen
Ohjaus Tommi Auvinen
Kapellimestari Jyrki Niemi
Lavastus Marjatta Kuivasto
Puvut Riina Ahonen
Koreografia Teija Auvinen
Rooleissa Heikki Kinnunen, Elsa Saisio, Arttu Ratinen/Tatu Siivonen, Ritva Jalonen, Kake Aunesneva/Ilpo Hakala, Ville Majamaa, Kirsimarja Järvinen
Tanssijat Kit Kat Klubilla Saija 'Sani' Aartela, Jannastiina Hakala, Mönziä Kurbanali, Saara Lehtonen, Mauri Heiska, Juha Junttu, Antti Nieminen, Anssi Jernfors


* * *


 

 


 


Toukokuu 2008 ¨

 

Teatteri Eurooppa Neljä esittää tänä kesänä Jyväskylän Laajavuoressa musiikkinäytelmän  "Mies joka ei osannut sanoa ei". Pääroolissa nähdään estraditaiteilija, grand lady Ritva Oksanen

 

-         No ne on nää kohotukset ja korjailut, joita minulle on tehty, olen sen sanonut ihan suoraan ja ehkä sekin etten enää polta, vaikuttaa asiaan. Olisi ihmisten pettämistä mennä kertomaan, että juon vaan vettä ja jumppaan, nauraa Ritva. katkaisen huhuilta siivet, kun sanon suoraan, että leikattu ja hoidettu on.

Mikä sai mukaan Laajavuoreen tänä kesänä ?

-         No kun mua pyydettiin, en malttanut sanoa ei, heh heh…Kaikki näytelmät, joita "ne" on tehneet, olen käynyt katsomassa, sanoo Ritva. "Ne" ovat tämänkesäinen teatteriproduktion porukka.

-         Mulla on kesämökki Petäjävedellä, joten on helppoa olla mukana tässä, sanoo Ritva.  Jo 15 vuotta sitten näyttelin Laajavuoressa neljänä ekana kesänä, joten tuttu paikka. Nyt mulla on sama rooli, sanoo Ritva, ja hymyilee arvoituksellisesti. Aina jotain uutta silti nähdään, lämpimästi tervetuloa katsomaan!

No entä mitä kuuluu rakkausrintamalle, kaunistunut Ritva?

 - Aina pientä pikku vipinää rakkauteen kuuluu, sanoo Ritva ja vinkkaa silmää…

Näytelmän rooleissa nähdään Ritva Oksasen lisäksi:  Kunto Ojansivu, Jyri Ojansivu ja Jukka Pääkkönen. Muusikot ovat: Ari laaksonen, Jiri Halttunen, Antti Parviainen ja Tani Lepistö.  Vuonna 93 Jussi Kylätaskun käsikirjoittama elokuva Mies joka ei osannut sanoa ei sai loistavan vastaanoton ja päätettiin tehdä nyt 20-vuotis-juhlanäytelmäksi.  Lämminhenkinen ihmissuhdeiloittelu saa alkunsa, kun Soramäen kaupungin näennäistä rauhaa sekoittaa kaupunkiin tullut uusi pastori Aimo, joka joutuu keskelle kunnallis- ja talouspolitiikan kiemuroita. Papin lapsuudenkaveri Kake on nyttemmin velkaantunut ja nainut Annan, joka oli aikanaan Aimon nuoruudenihastus.  Anna käyttää härskisti hyväkseen Aimon sinisilmäisyyttä ja siitähän soppa syntyy. Nahjuspapin lisäksi nähdään miehenkipeä aktivisti, juoppo maalari ja saksalainen sijoittaja. Oskari on omissa lemmenpuuhissaan epäonnistunut hevonen, joka vie tarinaa eteenpäin. Nauruntyrskähdyksiä siis luvassa!  Ensi-ilta on perjantai ja 13. päivä (kesäkuussa klo 19.00). Esitykset  jatkuvat heinäkuun loppuun. Aikuisten lippu 20€, lisätiedot: Teatteri Eurooppa Neljä, p. 040 – 3000 800, myynti@te4.fi.

            Teksti ja kuva: Aulikki Järvinen-Nummi ( copyright)

 

* * *

 
Real UFO Alien Sighting in Haiti - Famous Video - video powered by Metacafe

Otamme vastaan kaikenlaisia mielenkiintoisia juttuja ja jutunpoikasia!.

 

Vuosittaisen "Turhan Julkkiksen" valinnan tekee Turhat

Julkkikset -yhdistys  eli tuttavallisesti TuJu aina  näin aprillipäivänä.

 

 

 

 

 
 

 

    WEBMASTER

Yhteistyökumppaneita: